Plumpsis! (Ja muutakin juttua)

Käytiin äsken iltalenkillä ja Pikolla oli hauskaa juosta rannassa vapaana. Rantaan on jo tullut muutamia valkoposkihanhia, joita piti kovasti (kielloista huolimatta, huoh) hätyytellä. Hanhet vaan olivat ilkeitä ja menivät kylmään veteen, jonne Piko ei oikein halunnut mennä perässä (varsinkin ku hanhet sähisivät pelottavasti) vaikka vähän tassujaan kastelikin.

Takaisintulomatkalla yksi sorsa kuitenkin oli aivan vastustamaton kun pyrähti rantavedestä karkuun kauemmas veteen ja Piko ei enää saanutkaan vauhtia pysäytetyksi 😀 Plumpsishan siinä sitten kävi ja koira ui äkkiä rantaan ^^ Pienen juoksuhepulin jälkeen sitten pysähdyttiin istualleen tärisemään ja Piko näytti tuumaavan ettei tää sittenkään ollut niin hyvä idea 😛 Joutsenta ei sitten enää mentykkään hätyyttelemään (varmaan iso koko ja kamala sihinä vaikutti myös) vaan suuntana tuntui vakaasti olevan kodin lämpö 😀

Kotona raukka joutui vielä pikaiseen suihkuun jotta suolavesi saatiin pois turkista ja sen jälkeen vielä kuvasin kaveria hiustenkuivaajalla; yllättävän rauhallisesti Piko sen otti ja mutusti namia, mitä nyt välillä piti näykätä omituista ilmavirtaa… Sen jälkeen saikin hiukan kosteasta koirasta hyvin furminoitua karvaa 😛 Onneksi iso dentaxsticksi (vai miten lie kirjoitetaan) auttoi pientä koiraa toipumaan näistä kamalista koettelemuksista 😛

Näin maltettiin rentoutua viikonloppuna

Tässä tämän aamun parvekekoira

Sitten ihan muuta kuin koirajuttuja:P (eli jos olet täällä Pikon takia niin voit hyvin vaihtaa nyt sivustoa :P)

Sain tänään kuulla kilpirauhaskokeiden tulokset ja lopultakin arvot ovat hyvät 😀 Ja olokin on ollut nyt pääsiäisestä saakka tosi hyvä, herään jopa automaattisesti ennen yhdeksää, mikä on kyllä ihme mun maailmassa 😀 (jos joku ei tiedä niin noin puolitoista – kaksi vuotta olen siis ollut hurjan väsynyt ja mieliala on heitellyt ja kaiken maailman muitakin oireita on ollut ja 2012 keväällä todettiin kilpirauhasen vajaatoiminta, johon sain siis lääkityksen, jota ollaan pikkuhiljaa nostettu ja haettu oikeaa annosta)

Avokado-raejuustosalaattia ja teriyakikanaa 🙂

Nyt sitten vain on kaksi haastetta edessä, sillä tuon vajiksen ja sen aiheuttaman liikkumattomuuden (ja varmaan myös ei niin hirveän terveellisen ruokavalion myötä :D) painoa on kertynyt vähän turhan paljon liikaa eli noin 15-20 kg on ideana pudottaa rauhallisella ja terveellisellä tahdilla tämän vuoden aikana 🙂 Muutenkin tuo vajaatoiminta on herätellyt siihen kuinka tärkeää terveys on ja että sitä pitää vaalia paljon enemmän kun mitä olen nyt tehnyt. Oonkin jo noin kolme viikkoa koittanut syödä terveellisesti ja oikeita määriä ja painoakin on lähtenyt melkein 1.5 kg eli ainakin toistaiseksi menee ihan hyvin. 🙂 But wish me luck anyway 😛

Toinen haaste onkin sitten selvitä kaikista kursseista, joita jäi rästiin viimevuodelta vajiksen takia 😦 Täytyy sanoa, että aika paljon harmittaa, ettei pysynyt oman vuosikurssin tahdissa, vaikka nää 2011 aloittaneet onkin ihan kivoja 🙂 Mutta olis ollut kiva pysyä siinä tsemppaavassa porukassa joka meillä tuntu ainaki ekana vuonna olevan. Mutta se siitä, nyt pitää vaan koittaa selvitä L-matikoista, kvanttimekaniikasta ja kemian kurssista… Todennäköisyyslaskentakin pit kyllä jossain välissä suorittaa, yhh Matikoihin ja todariin ei vain löydy niin paljoa motivaatiota, kun paljon mielenkiintosemmalta tuntuu fysiikka ja kemiakin (vaikka surkean vähän senkin kurssin eteen olen tehnyt, nyt pitää tsempata!) Anyway, tenttejä siis piisaa toukokuussa ja niistä koitetaan edes jotenkuten hengissä selvitä 😛 Onneksi nyt on tuo väsymys toivottavasti ainakin takana päin ja saamattomuuskin varmaan paranee kun pääsee kunnolla rytmiin taas mukaan. Töitä labrassa odotan innolla kun se on just sitä, mikä mua eniten kiinnostaa. 🙂 Toivottavasti siellä on kivaa enkä möhli mitään ainakaan pahasti 😀

Mutta tälläistä tänne kuuluu nyt, tänään kävin unisportin Funktionaalinen harjoitus- ryhmätunnilla ja oli muuten rankka, mutta tosi hyvä treeni! 🙂 Perjantaina Piko saa yksivuotisrokotuksensa ja Timo tulee Joensuusta jee! 🙂 Jotain Wappuakin pukkaa päälle eli kiirettä piisaa 😛

Advertisement

Piko 1 v!

Pikkuinen Pikomme ei olekaan enää niin pikkuinen – tänään kilahti kellossa vuosi täyteen! Sen kunniaksi Piko sai synttärikakun, jossa kynttiläkin oli mutustettavaa laatua.

Pikon synttärikakku: kalkkunaa, maksamakkaraa, purutikku

”Joko…? Joko…? Joko nyt…?!”

Hyvin maistui!

Pienenä vertailuna samalla kameralla, samalla objektiivilla ja polttovälillä, suunnilleen samalta etäisyydellä otetut kuvat Pikosta viime kesältä ja tältä päivältä.

Piko, kahdeksan viikkoa, ensimmäistä iltaa kotona

Piko tasan 1 v!

Ja vielä hieman nuorempana, Piko kasvattajan luona neljän viikon ikäisenä, ensimmäistä kertaa siellä käydessämme. Hieman ennen kuvan ottoa pikku raitanaama oli kivunnut tulevan omistajansa syliin ja samalla sydämiin…

Piko neljäviikkoisena

Vaikea välillä uskoa, että tämä hännänheiluttaja on ollut piristämässä elämäämme jo kohta vuoden, mutta kalenteri ei valehtele 🙂

Pihistreffit ja arkea

Vähän on nyt ollut hiljaisempaa blogissa, kun eletään taas kiireistä arkea. Viime viikon tiistaina käytiin kuitenkin pihistreffeillä Tapiolan koirapuistossa, seuraavaksi vähän kuvia sieltä 😛

Ensin tutustutaan sivistyneesti…

…ja sitten voidaankin ruveta riehumaan 😀

Saga on nätti ja tarvitsee namin! 🙂

Pikolla ja Neralla meni taas lujaa keskenään ja Dixinkin kanssa oli hyvä riehua 🙂

Piko sai myös vähän aremmankin kaverin innostumaan 🙂

Nera on selkeesti hyvin pelottava ^^

Keppi oli selkeesti parasta maailmassa ja sitä halusi vähän kaikki muutkin 😛

Tässä Piko ”tanssii” Pepin kanssa, saa nähdä josko Pepistä tulisi meille agilitykaveri lauantaisille vuoroille… Kun ollaan siis varattu vakiovuoro Sporttikoirahallilla nyt kesäksi, sen lisäksi siis että käydään Satu Hillin opissa tiistaisin 🙂

Namia!?

Hurjaa oli meno, mutta oli ilmeisesti superkivaa kun pääsi pitkästä aikaa leikkimään kun kahteen viikkoon ei kastroinnin takia saanut. 😛 Piko ei myöskään kertaakaan edes yrittänyt astua ketään eikä merkata kenenkään omistajan lahkeita, joten kaipa tuo kastrointi on sitten vaikuttanut jo tässä ajassa? Hyvä vaan, en valita, kun koiralta löytyy nykyään myös niitä korviakin enemmän kun ei kaikki tyttöhajut vie mukanaan 😛

Tällaista tällä kertaa, ensi postauksessa voisikin sitten kertoa vähän muustakin elämästä (kyllä, mulla on muutakin elämää :P) kun Pikosta, kunhan tässä nyt saan aikaiseksi kirjoittaa. 🙂

Hakutreenit

Viime lauantaina oli Pihakoirayhdistyksen järjestämät hakutreenit Vaakkoissa, joten Pikon tylsä sairasloma päättyi ja tyyppi oli ihan innoissaan kun tapahtui taas jotain 😛 Aamulla törmättiin vielä naapuriin keskarivillis Oonaan, jonka kanssa sai hetken riehua ennen kuin auton nokka suuntasi kohti kehä ykköstä ja vihdintietä. Kokoontuminen oli pienellä parkkiksella tien vieressä ja melkein ajoin ohi risteyksestä, ennen kuin näin kasan laikullisia koiria… Sitten vain äkkiä jarrua ja parkkikselle 😛 Parkkiksella koirat moikkailivat toisiaan omistajien kuunnellessa ohjeita. Pikku Pulmun kanssa piti vähän pystypainiakin 😛

Treeneissä oli ensin kaksi esimerkkikoiraa, jotka näyttivät, miten homma toimii. Sain mennä piiloon toiselle koiralle ja oli jännä odottaa, että millon se löytää mut 😛 Sitten se ilmoitti haukulla ohjaajalleen ja sai minulta namit. 🙂

Sitten päästiin itse tositoimiin, käytiin katsastamassa piilot ja sovittiin kuka menee minnekin. Koirat tulivat yksi kerrallaan ja ihmisiä oli vain yksi piilossa kerrallaan, jotta hajumaailma on näin aluksi mahdollisimman simppeli. Eli kun koira löysi yhden ja söi namejaan, niin sillä aikaa seuraava hiipi piiloon. 😛

Metsässä oli aika paljon lunta, eli saatiin hyvää liikuntaa siellä rämpiessämme. 😛 Kivaa kuitenkin oli ja Bianca innostui minut löytäessään niin paljon, että sain täyslaidallisen pusuja 😀

Lopulta tuli Pikon vuoro ja sillä oli hurja vauhti päällä, minä en meinannut pysyä perässä 😛 Tässä Piko huomaa ensimmäisen piilossaolijan 🙂

Namit saatuaan ja piilossaolijaa vähän pusutettuaan matka jatkui vieläkin suuremmalla innolla, että olisiko täällä lisää näitä tyyppejä 😛 Toisen piilon jälkeen Piko tuntui jo hiffanneen homman idean ja näytti ihan kuin katsovan että puuttuuko joku porukasta. 😀 Sitten taas mentiin seuraavalle piilolle 😛

Hienosti meidän pieni pelastajakoira löysi kaikki ”eksyneet” ja oli todella hauskaa. Tätä tullaankin tekemään lisää ensi kuussa ja kesällä kun saatiin pieni treeniporukka pystyyn 🙂

Kaikki kuvat on ottanut Mari Toivonen, kiitoksia 🙂

Riipputuoli!

Parvekkeelle saatiin eilen riipputuoli ja me ollaan Pikon kanssa nautittu siitä tänään 🙂 Tässä vähän kuvia, kännykällä otettuja ni ei oo mitään super hyviä,mutta anyway… 😛

Siihen se käperty syliin hetkeksi nukkumaan 🙂

Zzz...?

Riipputuolista voi myös tarkkailla maailmaa 😛

Pääsiäinen

Pihakoira elementissään – punaisen tuvan pihassa

Pääsiäinen oli ja meni rauhallisissa merkeissä. Maalle päästiin pitkänperjantain iltana, ja toisen pääsiäispäivän aamuna ajeltiin pois, jotta ehdittiin tapaamaan kummityttöä. Piko tuntui vähän pettyneeltä siitä, että maalla ei ollutkaan totuttuja karvaisia kavereita, mutta neljässä ihmisessäkin oli tarpeeksi leikittäjää ja lenkittäjää.

Tai siis yksi lenkittäjä, koska kolme muuta olivat jonkinasteisessa flunssassa. Onneksi Pikokin oli vielä toipilas, joten mitään mahdottomia lenkkejä ei ollut tarpeen tehdä.

Pälviä piti käydä huolellisesti nuuskimassa

Kevään merkkejä oli selvästi jo havaittavissa, metsästä löytyi selviä pälvipaikkoja. Kaupungissa kaikki oli lähtiessä vielä lumivaipan peitossa, paitsi parhaiten auratut tiet alkoivat olla kokonaan sulia. Maalla pienemmät tiet olivat ihastuttavasti jäässä, mutta auton tai koiran nelivedolla pärjäsi (kaksijalkaisilla olikin vähän vaikeaa). Vaikka lumessa onkin hyvä riehua, niin luulen, että Piko kyllä arvostaa suuresti lumen vaihtumista lämpöön – eipähän tarvitse kohta enää pukea takkia tai villapaitaa päälle ulos mennessä!

Pahojen henkien poissavustus

Lankalauantain iltana poltettiin pääsiäiskokko. Piko ei juuri kokosta ollut kiinnostunut, lähinnä keskittyi vastailemaan naapurin koirille, jotka jostain keksivät ruveta haukkumaan. Ihmeen voimakas ääni niinkin pienestä otuksesta lähti, onneksi ei hauku kotona, ainakaan sisällä. Kerrostalokoiran reviiri on selvästi hyvin rajoittunut, mutta maalla voi ruveta pullistelemaan, tai ainakin vastaamaan, jos joku huutelee hävyttömyyksiä vieraille tonteille. 😉

Aamulla ei suinkaan singota ulos, vaan jäädään emännän kainaloon torkkumaan

Pääsiäispäivänä ei tietenkään pidä herätä turhan hätäisesti, voi hyvin jäädä torkkumaan ja nauttimaan kevään orastavasta valosta. Pihakoirat tunnetusti toimivat aurinkoenergialla, eikä Piko ole mikään poikkeus. Piko ei kummemmin yrittänyt tunkea sänkyyn nukkumaan (paitsi viimeisenä yönä), mutta aamulla kyllä heti luvan saatuaan tassutteli viereen jatkamaan uniaan. Lauantaiaamuna tosin piti huikata neljästi, että sohvalla nukkunut otus tajusi saaneensa sänkyluvan. Viimeisenä yönä ei sitten turhia lupia kyseltykään, vaan koira löytyi aamulla omistajien välistä… no, mökillä on vähän eri säännöt kuin kaupungissa, niin ihmisille kuin koirillekin.

Viestintä on koiran vahva laji, tarkoitus ei jää epäselväksi…

Piko on osoittanut olevansa hyvä vääntämään asioita rautalangasta. Pienet vihjailut uloslähtöhaluista ovat kyllä kohteliaita ja äänettömiä, mutteivät jätä hirveästi sijaa ylimääräiselle arvailulle. Maalla olo onkin varsinaista luksusta, kun pääsee ulos monta kertaa päivässä vähän vieraaseen, hajuja täynnä olevaan metsään, jonka kaikkia reittejä ei vielä ole koluttu.

Tässä ei varpaat jäädy…

Pienen koiran on tärkeä saada kompensoitua kokoaan sillä, että pääsee mahdollisimman ylös. Ja mukavasti löytyi paljasta maatakin jalkojen alle, ettei jalkojaan tarvitse jäädyttää lumessa.

Kaikki kiva loppuu aikanaan, ja toisen pääsiäispäivän aamu koitti aivan liian varhain. Aikaisen kaupunkiinpaluun syy tosin ei ollut paluuruuhkan välttäminen (vaikka siinäkin onnistuttiin erittäin hyvin), vaan se, että kummityttö vanhempineen tuli käymään, kun olimme hänen syntymäpäivänsä joutuneet jättämään väliin sairaanaolon takia. Opimme muunmuassa, että kaikki pienet, laikukkaat, luppakorvaiset koirat ovat ”Piko-koiria” – neiti E tunnisti kahden elinvuoden tuomalla itsevarmuudella seinällä olleesta pihakoirayhdistyksen kalenterista kyllä kuukauden pihiksen rodun aivan oikein. Nuorisolla synkkasi oikeinkin hyvin, vaikka Pikon innokkuus välillä vähän ujostutti. Toisaalta onhan pienikin koira kaksivuotiaan näkökulmasta aika iso.

Koiran lopulliseksi väsytykseksi käytiin tutustumassa Cafe Caruseliin, jonne myös koirat ovat tervetulleita (kahvilasaliin sisällekin). Koiraystävällisyydestä kertoo jo paikan ovella oleva koiraetiketti, jonka mukaan mm. ”toisin kuin ihmisasiakkaittemme, koirien on sallittua ja jopa suotavaa makoilla lattialla”. Kauniin sään ja vapaapäivän kunniaksi väkeä oli kuin pipoa, mutta onneksi pienen odottelun jälkeen päästiin rauhalliseen nurkkapöytään, josta oli Pikolle hyvät näkymät ulos ja jossa isäntä saattoi rauhassa keskittyä vaihtamaan koulukaverin kanssa kuulumisia. Ilmeisesti reissu oli pienelle koiralle rankka, koska loppupäivästä Piko on keskittynyt pötköttämään (ja kuorsaamaan) sohvalla. Sekä koira että ihmiset ovat siis ladanneet sopivasti energiaa taas uuteen työ-, opiskelu- ja toipumisviikkoon.