Pääsiäinen

Pihakoira punaisen tuvan pihassa

Pihakoira elementissään – punaisen tuvan pihassa

Pääsiäinen oli ja meni rauhallisissa merkeissä. Maalle päästiin pitkänperjantain iltana, ja toisen pääsiäispäivän aamuna ajeltiin pois, jotta ehdittiin tapaamaan kummityttöä. Piko tuntui vähän pettyneeltä siitä, että maalla ei ollutkaan totuttuja karvaisia kavereita, mutta neljässä ihmisessäkin oli tarpeeksi leikittäjää ja lenkittäjää.

Tai siis yksi lenkittäjä, koska kolme muuta olivat jonkinasteisessa flunssassa. Onneksi Pikokin oli vielä toipilas, joten mitään mahdottomia lenkkejä ei ollut tarpeen tehdä.

Piko nuuskimassa pälveä

Pälviä piti käydä huolellisesti nuuskimassa

Kevään merkkejä oli selvästi jo havaittavissa, metsästä löytyi selviä pälvipaikkoja. Kaupungissa kaikki oli lähtiessä vielä lumivaipan peitossa, paitsi parhaiten auratut tiet alkoivat olla kokonaan sulia. Maalla pienemmät tiet olivat ihastuttavasti jäässä, mutta auton tai koiran nelivedolla pärjäsi (kaksijalkaisilla olikin vähän vaikeaa). Vaikka lumessa onkin hyvä riehua, niin luulen, että Piko kyllä arvostaa suuresti lumen vaihtumista lämpöön – eipähän tarvitse kohta enää pukea takkia tai villapaitaa päälle ulos mennessä!

Pahojen henkien poissavustus

Pahojen henkien poissavustus

Lankalauantain iltana poltettiin pääsiäiskokko. Piko ei juuri kokosta ollut kiinnostunut, lähinnä keskittyi vastailemaan naapurin koirille, jotka jostain keksivät ruveta haukkumaan. Ihmeen voimakas ääni niinkin pienestä otuksesta lähti, onneksi ei hauku kotona, ainakaan sisällä. Kerrostalokoiran reviiri on selvästi hyvin rajoittunut, mutta maalla voi ruveta pullistelemaan, tai ainakin vastaamaan, jos joku huutelee hävyttömyyksiä vieraille tonteille. 😉

Aamulla ei suinkaan singota ulos, vaan jäädään emännän kainaloon torkkumaan

Aamulla ei suinkaan singota ulos, vaan jäädään emännän kainaloon torkkumaan

Pääsiäispäivänä ei tietenkään pidä herätä turhan hätäisesti, voi hyvin jäädä torkkumaan ja nauttimaan kevään orastavasta valosta. Pihakoirat tunnetusti toimivat aurinkoenergialla, eikä Piko ole mikään poikkeus. Piko ei kummemmin yrittänyt tunkea sänkyyn nukkumaan (paitsi viimeisenä yönä), mutta aamulla kyllä heti luvan saatuaan tassutteli viereen jatkamaan uniaan. Lauantaiaamuna tosin piti huikata neljästi, että sohvalla nukkunut otus tajusi saaneensa sänkyluvan. Viimeisenä yönä ei sitten turhia lupia kyseltykään, vaan koira löytyi aamulla omistajien välistä… no, mökillä on vähän eri säännöt kuin kaupungissa, niin ihmisille kuin koirillekin.

Viestintä on koiran vahva laji, tarkoitus ei jää epäselväksi...

Viestintä on koiran vahva laji, tarkoitus ei jää epäselväksi…

Piko on osoittanut olevansa hyvä vääntämään asioita rautalangasta. Pienet vihjailut uloslähtöhaluista ovat kyllä kohteliaita ja äänettömiä, mutteivät jätä hirveästi sijaa ylimääräiselle arvailulle. Maalla olo onkin varsinaista luksusta, kun pääsee ulos monta kertaa päivässä vähän vieraaseen, hajuja täynnä olevaan metsään, jonka kaikkia reittejä ei vielä ole koluttu.

Piko pälvessä

Tässä ei varpaat jäädy…

Pienen koiran on tärkeä saada kompensoitua kokoaan sillä, että pääsee mahdollisimman ylös. Ja mukavasti löytyi paljasta maatakin jalkojen alle, ettei jalkojaan tarvitse jäädyttää lumessa.

Kaikki kiva loppuu aikanaan, ja toisen pääsiäispäivän aamu koitti aivan liian varhain. Aikaisen kaupunkiinpaluun syy tosin ei ollut paluuruuhkan välttäminen (vaikka siinäkin onnistuttiin erittäin hyvin), vaan se, että kummityttö vanhempineen tuli käymään, kun olimme hänen syntymäpäivänsä joutuneet jättämään väliin sairaanaolon takia. Opimme muunmuassa, että kaikki pienet, laikukkaat, luppakorvaiset koirat ovat ”Piko-koiria” – neiti E tunnisti kahden elinvuoden tuomalla itsevarmuudella seinällä olleesta pihakoirayhdistyksen kalenterista kyllä kuukauden pihiksen rodun aivan oikein. Nuorisolla synkkasi oikeinkin hyvin, vaikka Pikon innokkuus välillä vähän ujostutti. Toisaalta onhan pienikin koira kaksivuotiaan näkökulmasta aika iso.

Koiran lopulliseksi väsytykseksi käytiin tutustumassa Cafe Caruseliin, jonne myös koirat ovat tervetulleita (kahvilasaliin sisällekin). Koiraystävällisyydestä kertoo jo paikan ovella oleva koiraetiketti, jonka mukaan mm. ”toisin kuin ihmisasiakkaittemme, koirien on sallittua ja jopa suotavaa makoilla lattialla”. Kauniin sään ja vapaapäivän kunniaksi väkeä oli kuin pipoa, mutta onneksi pienen odottelun jälkeen päästiin rauhalliseen nurkkapöytään, josta oli Pikolle hyvät näkymät ulos ja jossa isäntä saattoi rauhassa keskittyä vaihtamaan koulukaverin kanssa kuulumisia. Ilmeisesti reissu oli pienelle koiralle rankka, koska loppupäivästä Piko on keskittynyt pötköttämään (ja kuorsaamaan) sohvalla. Sekä koira että ihmiset ovat siis ladanneet sopivasti energiaa taas uuteen työ-, opiskelu- ja toipumisviikkoon.

2 thoughts on “Pääsiäinen

Jätä kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s