Teekkarien joulu eli wappu tuli ja meni. Emäntä kävi katsomassa Mantan lakituksen ja grillaili kavereitten kanssa, isäntä otti rauhallisemmin ja vietti vapunaaton Pikon kanssa, mitä nyt käytiin Tapiolassa ihmettelemässä paikallisen nuorison menoja sopivan etäältä.
Vapunpäivää ja Ullanlinnanmäen piknikkiä ei kuitenkaan käynyt väliinjättäminen. Ajattelimme, että pienelle koiralle Ullis ei ehkä ole väki- ja roskamäärän takia aivan paras mahdollinen paikka, ja lisäksi vanhempani olivat tarjoutuneet hoitamaan otusta meidän juhliessamme. Me siis menimme Ullikselle ja Piko meni Seurasaareen ”lyhyelle lenkille”. Vanhempani ovat tottuneet lähinnä saksanpaimenkoiran ja lapinkoiran ulkoilutarpeisiin, joten lyhyys oli suhteellista, ja illalla Pikoa ei sitten saanutkaan sohvalta pois muuten kuin nostamalla.
Eilinen meni vähän kaikilla osapuolilla Wapusta toipumiseen (mitä nyt minulla oli ihan normaali työpäivä, mutta onneksi työajat ovat joustavat…), tänään riittikin taas energiaa. Pikon kanssa mentiin tapaamaan Nipsua ja pikkuista Lunaa rantaniitylle. Nipsu oli tavattu ennenkin, ja hyvin tulivat toimeen keskenään, mitä nyt Nipsu yritti komentaa Pikoa juoksemaan hitaammin. Kuvat kertokoot:
Piko loikkasi kepin perässä korkeammalle kuin kuvaaja arvasi
Keppi! Keppi! Mulla on keppi!
Pidä sinä keppisi, ei minua kiinnosta.
Toisaalta, eihän toisella koiralla olevaa keppiä voi vastustaa kauaa.
Mun keppi! Mitäs olet hidas!
Juokse hitaammin, sinä valkoruskea pirulainen!
Lopulta sitkeys ja oveluus palkittiin, keppi vaihtoi omistajaa – nyt Nipsu määräsi suunnan ja Piko vauhdin
Pikku Luna ei oikein pysynyt Pikon ja Nipsun vauhdissa, mutta tutustuttiin silti:
Varovaista pentuun tutustumista
Luna löysi minikepin järsittäväksi
Isännälle ja emännälle ei pentutreffaamisesta juuri liikuntaa tullut, joten lähdimme vielä n. 4,5 km juoksulenkille, Piko tietysti mukana. Loppumatkasta alkoi koirakin hyytyä, ja kotiin päästyä kuvio oli hyvin selvä: ensin vettä, sitten tuijotettiin keittiön kaappia (ja vähän raavittiin) kunnes jostain ilmestyi täysi ruokakuppi (joka kerrankin tyhjeni kerralla), lopuksi sänkyyn kerälle aivan sen näköisenä, että tästä ette minua enää siirrä.
Väsyneisyyden ruumiillistuma, juuri ja juuri silmiä jaksaa vähän raottaa.
Sellaista tällä kertaa. Ensi viikolla alkaakin agility, voi pojat sitä riemua, mikä koirasta tulee hallilla paistamaan…!
Pikollista elämää 