Joulu, <3 ja lopultakin oikea talvi

Joulu vietettiin Timon porukoiden mukana Madeiralla, ja oli kyllä upea reissu hurjine maisemineen. Kohokohta oli kuitenkin ihana kosinta rantabulevardilla tähtiä katsellessa ❤ Meillä oli todistajanakin paikallinen kulkukoira (ihan hyvinvoivan näköinen), joka piti meistä kovasti ja kääriytyi kerälle Timon jalkoihin kun istuskeltiin penkillä 🙂 Mutta niin, häät olisi suunnitelmissa 2015 kesällä, joten niistäkin täällä varmaan tulen jonkin verran pulisemaan vaikka pääasiassa koira-aiheisena tämä blogi pysyykin.

Todistajana toiminut kulkukoira

Todistajana toiminut kulkukoira

Piko vietti joulun mun porukoiden luona maalla Chilin, Unnan ja Zinnan seurassa eli menoa ja vilskettä on siellä riittänyt ja Skypessä meille näytettiin hyvin väsynyttä pihakoiraa joka juuri ja juuri avasi silmänsä kun kuuli äänemme iPadista. Sitten se totesi että taas mua yritetään huijata, ei ne täällä oikeesti oo ja jatkoi uniaan 😀 Riemu oli kuitenkin ylimmillään kun saavuimme Uuden Vuoden jälkeisenä viikonloppuna maalle, koska Timo oli menossa Suomen Tanskalais-Ruotsalaisen Pihakoira yhdistyksen hallituksenvaihtoon Forssaan. Pieni koira änkesi itseään isompien välistä moikkaamaan meitä ja hännänheiluttamisesta ei meinannut tulla loppua 🙂 Äiti oli myös tehnyt meille ihanan kihlajaiskakun ja riisipuuroa ❤

Arki tuntui alkavan ihan liian pian ja ankea sateinen sää ei ainakaan parantanut mielialaa… Tässä pitäisi saada valmiiksi kandi ja selvitä tämän jakson kursseista. Sain onneksi jo ennen matkaa lääkäriltä liothyronin lääkettä kilpparin vajaatoimintaan ja se on ainakin toistaiseksi tuntunut toimivan, ja on ihana huomata että kuntokin on palannut ja jaksoin kavuta ja kiivetä Pico Ruivon huipulle ilman läkähtymistä 😛 Toivottavasti tämä myös jatkuu koska maaliskuun lopussa tämä tyttö lähtee JAPANIIN VAIHTOON! 😀

Byrokratiaa on siis pyöritelty ja lomakkeita on täytetty ja nyt odotellaan Kanazawan yliopistolta tarvittavia papereita viisumin hakuun. Myös miljoona muuta asiaa pitäisi varmaan hoitaa näiden 2 & 1/2 kuukauden aikana mitä tässä on jäljellä… Rokotukset sain onneksi jo eilen alkuun, kuukauden päästä uudestaan pistoksille… Jännittää jo jonkin verran ja kauhistelen miten pärjään 5 kk ilman Timoa ja Pikoa! 😕 Kanjejakin pitäisi opiskella… 😛 Noh, eiköhän nämä tästä lutviudu. Japanissa ajattelin sitten pitää jonkinnäköistä linkin takana olevaa videoblogia, kun siellä tuskin on hirveästi aikaa kirjoitella blogia. Linkki varmaan tulee sitten facebookiin… 🙂

Mutta noin viikko sitten sää suvaitsi lopultakin muuttua ja nyt on nautittu aurinkoisista talvipäivistä 🙂 Kuvat puhukoon puolestaan:

wpid-20140113_140428.jpg
wpid-20140117_142939.jpgwpid-20140117_143758.jpgwpid-20140117_143914.jpg

Uskaltauduttiin muiden jälkiä seuraten jo jäällekin :)

Uskaltauduttiin muiden jälkiä seuraten jo jäällekin 🙂

Jäällä oli vain ohut puuterilumikerros ja Piko aiheutti liukastelullaan hauskoja jälkiä :P

Jäällä oli vain ohut puuterilumikerros ja Piko aiheutti liukastelullaan hauskoja jälkiä 😛

Piko viikinkein maassa, osa 3

Lofooteilta lähdettiinkin sitten ajelemaan kohti Tromssaa. Maanantain puolitoistatuntista lauttamatkaa ei enää huvittanut toistaa, joten ajoimme aluksi Narvikia kohti Lofoottien läpi mantereelle kulkevaa valtatietä pitkin, Narvikista eteenpäin jo menomatkalta tuttua E6-tietä ja viimeinen etappi E8-valtatien sijasta vähän pienempiä maisemateitä. Jo ensimmäisen pätkän maisemat olivat hienoja, ja yhdessä sillankupeessa pysähdyttiin katselemaan sekä Norjan upeita vuoria, että mielenkiintoisia simpukoita ja merilevää 🙂

"Mitä nää oikein on??"

”Mitä nää oikein on??”

Iso kivi (jolle piti tietty kiivetä) ja hieno maisema :)

Iso kivi (jolle piti tietty kiivetä) ja hieno maisema 🙂

Ajokilometrejä kertyi aika reippaasti, mutta Piko onneksi otti matkustamisen hyvin rennosti ja keräsi autossa aina energiaa, jotta jaksoi taas nuuskia kuono pitkällä, kun auto pysähtyi  johonkin uuteen ja mielenkiintoiseen paikkaan.

"Krooh" ja "Zzzz"

”Krooh” ja ”Zzzz”

Ihmisille ajaminen oli taas sitäkin jännempää, sillä vuorilla tiet olivat varsin kapeita ja keskiviiva puuttui usein kokonaan. Siinä kun sitten tuli paikallinen rekka vastaan niin tuntui siltä, että vähintään vasen etupuskuri lähtee autosta rekan matkaan. Timo saikin muutaman kerran huomauttaa minulle, että älä aja niin reunaan, tiputaan kohta tieltä, kun vetäydyin rekkoja pakoon aivan tien oikeaan laitaan. 😛

Onneksi emme olleet ainoat ja emme ainakaan tyhmimmät turistit mutkateiden päällä, sillä ruotsalainen karavaanari matkailuvaununsa kanssa oli hieman toivoton tapaus. Ensinnäkään kuski ei tainnut tietää raahattavan kotilonsa mittoja kovin tarkkaan, sillä hän ajoi säännönmukaisesti enemmän keskiviivan päällä kuin oikeassa reunassa ja noin kuuttakymppiä yhdenksänkympin alueella (tosin tien mutkaisuuden takia ihan ymmärrettävää). Tämä yhdistelmä kuitenkin keräsi (yllätys yllätys) nopeasti letkan peräänsä kun ohi ei päässyt (kun kotilo ajoi niin keskellä) ja nopeus oli niin hidas. Matkailuvaunun takana oli toinen ruotsalainen maitkailuauto ja sen jälkeen tuli hyvin kyrsiintynyt paikallinen säiliöauton kuljettaja, jonka takana me ihmettelimme menoa. Säiliöauton kuski kärkkyi ohituspaikkaa melkein matkailuauton vasemmassa puskurissa kiinni ja tööttäili ja vilkutteli karavaanareille, mutta ne eivät vaan osanneet/uskaltaneet väistää reunemmaksi. Kaiken huipuksi ne eivät edes älynneet pysähtyä  ensimmäiselle vastaan tulleelle levähdyspaikalle päästämään letkaa ohitseen, vaan vasta vihainen tööttäily ja seuraava levähdyspaikka ratkaisivat tilanteen ja pääsimme karavaanareista ohi.

Minä mietin hetken aikaa kuinka pääsen ohi säiliöautosta, kunnes totesin sen olevat tarpeetonta, koska sen kuski lähti painamaan karavaanareista päästyään sellaista vauhtia, että hyvä kun perässä pysyi. Tunnelissa sen valoja oli mukava seurata, ja tuli jo sellainen fiilis, että ”don’t leave me” kun etäisyys vain kasvoi. Tunnelin jälkeen tulikin sitten rakennustyömaata ja ihana hiekkapölyajo rekan takana, mikä toi oman lisäjännityksensä ajamiseen. Tämän kaiken jälkeen olinkin jo niin puhki, että Timo sai jatkaa ajamista. Tosin ne karavaanarit pääsi siinä sitten uudestaan ohitsemme ja saimme hetken aikaa ihmetellä, miten pääsemme ohi ja kuunnella takana tulevan rekan tööttäilyä kunnes karavaanarit älysivät päästää taas taakseen kertyneen letkan ohitseen. 😛

Lopulta onneksi pääsimme turvallisesti Tromssaan ja Radisson Blue -hotellin suojaan, missä Piko hurmasi matkalaukkukasojemme kanssa auttaneen hotellityöntekijän täysin. 🙂 Hotellihuone piti myös kovasti nuuskutella läpi ja ihmetellä, että mikäs paikka tämä nyt on. Ihmisetkin ihailivat maisemia, Arctic Cathedral ja hieno silta näkyi heti ikkunasta.

Piko Tromssan hotellihuoneessa. Kamera joutui lipaisuhyökkäyksen kohteeksi muutama sekunti kuvan ottamisen jälkeen :D

Piko Tromssan hotellihuoneessa. Kamera joutui lipaisuhyökkäyksen kohteeksi muutama sekunti kuvan ottamisen jälkeen 😀

Pitkän ajopäivän päätteeksi käytiin Pikon kanssa hieman haistelemassa Tromssan tuulia ja katselemassa kaupunkia. Piko oli hyvin epäileväinen juoksevaa tyttöä esittävää patsasta kohden, mutta namit saivat onneksi koiran vakuuttuneeksi sen vaarattomuudesta. 😛

Pikon päästyä hotellihuoneeseen lepäämään, ihmiset lähtivät etsimään illallista. Hotellin ravintola oli kovin tyhjä (ja kallis) ja meitä ei edes huomattu vaikka hengasimme hetken aikaa pöytiinohjaus-kyltin luona joten lähdimme tallustelemaan rantaa pitkin ja törmäsimmekin varsin mukavaan pihviravintolaan, jossa oli erikoinen tilaustapa. Asiakkaille annettiin lappu, josta sai ruksia minkä ruoan ottaa, mitä lisukkeita ottaa ja millaisena pihvinsä haluaa. Juomat taisi olla ainoa jotka tilattiin sanallisesti, vaikka paikassa oli kyllä hyvin ystävällinen henkilökunta ja hauska tarjoilija, joka heitti Timolle läppää herrasmiehenä olosta ja kyökin puolella laskun hoitamisesta 😀

Aamulla käytiin ihmettelemässä hotellin ”kuntosalia” ja sauna/rentoutumistiloja. Rentoutumiseen oli selkeästi panostettu enemmän, sillä vaikka hotellin sivuillla mainostettiin näkyvästi hyvin varusteltua kuntosalia, paikalta löytyi juoksumatto ja crosstrainer eikä mitään muuta! Se oli hieman pettymys, sillä olin halunnut matkalle yhden hotellin, jossa voisin käydä salilla. Jonkinlaisen oman kehon painolla tehtävän treenin siihen sitten sävelsin. Sauna oli kyllä varsin hieno, mutta illalla enemmän ruuhka-aikaan voisi olla ahdasta kun oli vain yksi suihku. Kaikenkaikkiaan hotellista kuitenkin jäi ihan hyvä maku suuhun, koska huone oli ihan kiva ja aamiainen herkullinen hotelliaamiainen.

Auton nokka suunnattiin (maksulliselta ja kovin norjalaisittain hinnoitellulta) parkkipaikalta kohti Altaa. Matkan varrelta löytyi taas hienoja maisemia ja kaunis lounastamispaikka. Sääkin suosi tänään.

Aivan ihana lounaspaikka.

Aivan ihana lounaspaikka.

TV-20130627-3159

Piko kukkakedossa :)

Piko kukkakedossa 🙂

Matkan varrelle mahtui myös yksi lauttamatka lisää ja nyt meillä oli jo täysiverinen lauttakoira, vaikkei Piko aikaisemminkaan lauttailua paljon kummeksunut.

Lauttaa odotellessa...

Lauttaa odotellessa…

...ehti vähän poseeratakin :P

…ehti vähän poseeratakin 😛

Lautalla oli rentoa meininkiä, vaikka välillä olisikin pitänyt päästä tutkimaan maailmaa.

Lautalla oli rentoa meininkiä, vaikka välillä olisikin pitänyt päästä tutkimaan maailmaa.

TV-20130627-3167

Taidekuva hytin ikkunan kautta. :P

Taidekuva hytin ikkunan kautta. 😛

TV-20130627-9679

Matkanvarrella oli myös Lappi-krääsää myyvä koju, jolla oli söpö sisääheittäjä:

TV-20130626-3148Tuttujakin paikkoja oli, täällä käytiin yhtenä kesänä vanhempien ja Tinin kanssa 🙂

TV-20130627-9702 TV-20130627-9699 Löydettiin myös lunta ja siitäkös Piko innostui 😀TV-20130627-9691
Lopulta päästiin Altaan tai tarkemmin ottaen Alta River campingiin. Majoitusten taso selkeästi vähän heittelee kun viime yö oltiin suht siistissä hotellissa ja nyt camping-mökissä ja yhteisvessat ja -suihkut. 😛 Mutta ihan mukava mökkerö ja lähes viereisessä mökissä oli innokas nuori tanskandoggi, jonka innokkuutta Piko kyllä vähän arasteli, mutta muuten oli ihan hauska kaveri. Paikan pitäjillä oli myös söpö alueella vapaana hengaava berninpaimenkoira, joka tykkäsi rapsutuksista 🙂

Illalla minä jumituin lukemaan Dan Brownin Infernoa ja Timo jotain dataili (toim. huom. nysväsi yhdistysbyrokratian kanssa) niin nukkumaan meno vähän venyi. Vessakäynti kolmelta yöllä, vaikkei siltä tuntunut kun oli ihan yhtä valosaa kun keskellä päivääkin. Hyvin hämmentävää, sillä vaikka Suomen kesiin onkin tottunut, mutta etelämpänä sentään tulee edes hieman hämärä yöllä, täällä päivä ja yö eivät eronneet mitenkään toisistaan pilvisellä säällä…

Seuraavana päivänä lähdettiin tutustumaan Euroopan suurimpaan kanjoniin. Pikku pikku kylästä löytyi majatalon, ravintolan ja turisti-infon/kaupan sekoitukselta vaikuttava talo, josta sai kartan. Ajamalla mentiin hyvin mielenkiintoista tietä eteenpäin, joka ensin vaikutti Timon sanoin ”meidän mökkitieltä”, mutta se muuttui myöhemmin jokseenkin huonokuntoiseksi ja hyvin jännittäväksi. Meidän ”suuri maastoauto” Toyota Yaris kuitenkin selvisi kunnialla koettelemuksesta, vaikka ajoimme varmaan pari kilsaa ohi (ja takaisin) siitä, mihin auto olisi pitänyt jättää. Myöhemmin nähtiin joitain maastoautoja, ja jopa niillä oli ongelmia tien kanssa. 😛

Auto siis parkkiin ja eikun matkaan. Alkumatka oli silkkaa paljakkaa ja Piko oli hämmentynyt tilan määrästä ja kirmasi innoissaan ympäriinsä. 🙂

TV-20130628-9762

Löydätkö kuvasta pihakoiran?

Parin kilsan tallustelun jälkeen löytyi myös makea vesiputous:

TV-20130628-9733

Tuonne toiselle puolelle oli vähän jännä päästä kun piti ylittää tuo puro, mutta hyvin Piko hyppi kiveltä toiselle ja minä perässä, eikä huuhtouduttu putoukseen 😀 Putouksen vierestä löytyi taas lunta, ja Piko sai siitä hepulin ja Timo teki minilumiukon. 🙂TV-20130628-9756 TV-20130628-9789Matkaa jatkettiin polkuja pitkin ja hyttysiä riitti. Lopulta päästiin aika lähelle kanjonia, mutta kun oltiin valittu lyhyempi reitti kahdesta vaihtoehdosta niin ei päästy ihan kunnolla kanjonin reunalle. Ihan hienot näkymät silti oli.

TV-20130628-9774

Pikoakin kiusasi hyttyset vaikka sekin oli sivelty tervavoiteella, joka mulla toimi varsin hyvin. Normi hyttysmyrkyt kun aiheuttaa mulla päänsärkyä. Piko jahtasi siis hassusti syöksyilemällä hyttysiä kun ne inisivät kuonon edessä 😛

Paluumatkalla Piko innostui myös hieman tuhoamaan Lapin arvokasta luontoa 😛 Onneksi ei mitään pahempaa jälkeä saanut aikaan.

Alert alert Greenpeace, Lapin luonto on vaarassa!

Alert alert Greenpeace, Lapin luonto on vaarassa!

Sitten tallusteltiin sama matka takaisin (yhteensä noin 9 km) ja paljakkaa vaan tuntui riittävän kun nälkä jo kurni vatsassa. Lopulta kuitenkin kukkulan takaa saatiin auto näkyviin ja Timo leikki automainoskuvaajaa niin pitihän mun sitten mennä lisäämään pieni mielenkiintoelementti kuvaan 😛 :

TV-20130628-9814

Piko oli hieman kummissaan meidän touhuista, mutta onneksi korkeat paikatkaan ei suuremmin aiheuta paniikkia niin namia tuijottaen istui vain kiltisti paikallaan. 😛

Siitä sitten mentiin syömään siihen pikkukylän majatalo/infopiste/mikälieolikaan ja oli kyllä hyvää ruokaa vaikka tunnelma olikin aika intiimi, kun oltiin ainoat asiakkaat. 😛

Sitten auton nokka suunnattiin kohti Suomea ja rajalla tullimiehiä ei taas hirveästi kiinnostanut koko koira, mutta käytiin nyt kuitenkin velvollisuudentuntoisesti näyttämässä passia ja otusta. 😛 Passi tutkittiin niinkin huolellisesti, että sitä ei otettu muovitaskustaan lainkaan ulos…

Lopulta päästiin seuraavaan majapaikkaan eli Hetan majataloon, jossa meillä nimestä huolimatta oli huone hotellin puolelta varattuna. Huone oli kyllä ihana, vessa/suihku oli hauskasti ja tilaa säästävästi viisikulmion muotoinen ja kamppeetkin sai kuivauskaappiin kuivumaan ja muutenkin kaappeja ja säilytystilaa oli reippaasti. Lisäksi huoneesta löytyi parvikin, vaikka me ei sitä hirveästi tarvittukkaan. Piko näytti pitkän päivän jälkeen tältä:

TV-20130629-3200Paikka yllätti muutenkin positiivisesti, sillä tästä hotellista löytyi myös ihan kelvollinen kuntosali, vaikkei sitä oltu edes mainostettu! 🙂 Laitteet toki oli vähän vanhoja mutta mukavan treenin siellä sai aamulla vedettyä. Myös aamiainen oli erittäin maittava. Tänne voisi siis tulla joku kerta uudestaankin 🙂

Matka jatkui kohti Kemijärveä ja matkalla törmättiin (ei onneksi kirjaimellisesti) tosi isoon porolaumaan!

Porot hölkyttelivät autoista piittamatta tiellä ja sen sivuilla.

Porot hölkyttelivät autoista piittamatta tiellä ja sen sivuilla.

Avattiin ikkuna kun yritettiin hätistellä poroja pois tieltä ja Piko heräsi takapenkillä ihmettelemään moisia otuksia. Lähtipä sieltä vähän vahtihaukkuakin, että mitäs otuksia te olette ja mitä te täällä teette, menkääpä pois! Spekuloitiin siinä, pitäisikö päästää Piko paimentamaan porot tiensivuun, että voidaan jatkaa matkaa 😉 Lopulta kuitenkin päästiin läpi ihan omin avuin.

Kemijärvellä käytiin ihmettelemässä hyvin ankeata koirapuistoa, jonka jälkeen suuntasimme juna-asemalle. Timo jäi junahulluna kuvailemaan junia, minä ja Piko lähdimme Siwalle hakeman iltapalaa. Takaisin yritin oikaista hieman enemmän ja tulin lopulta lähes jonkun pihan viertä pikku polkua takaisinpäin kun yritin olla vähän liian ovela. Ajoissa kuitenkin ehdittiin junaan ja oli väsynyt pikkukoira taas vieressä 😛

TV-20130629-9821

Junamatka sujui Pikolta kuin vanhalta konkarilta, tässä poseerataan Rovaniemellä Pikon ulkoilu- ja isännän junahulluilutauolla:

TV-20130629-9872Helsingissä ihmeteltiin kun Timo oli jo ajanut auton pois junasta kun minä ja Piko selvittiin autojuna-asemalle ja sitten istuttiin odotusrakennuksen vastakkaisilla puolilla ja ihmeteltiin kun toista ei kuulu 😀 Junatyöntekijät kyllä tykkäsivät Pikosta ja kyselivät pihiksestä rotuna 😛

Summa summarum oli kyllä hieno matka ja Piko oli mainio pieni seuralainen tälläisessa reisussa, vaikka se vähän rajoittikin sitten majapaikkoja ja sitä, että Ruotsin kautta ei voinut kulkea matolääkityssäädön takia. Mutta kivaa oli (vaikka puoli kiloa tulikin lisää massaa matkan aikana ^^) ja Pikollakin näytti olevan hauskaa koko reissun ajan. Kiitos Timolle ihanasta synttärimatkasta ❤

Pääsiäinen

Pihakoira punaisen tuvan pihassa

Pihakoira elementissään – punaisen tuvan pihassa

Pääsiäinen oli ja meni rauhallisissa merkeissä. Maalle päästiin pitkänperjantain iltana, ja toisen pääsiäispäivän aamuna ajeltiin pois, jotta ehdittiin tapaamaan kummityttöä. Piko tuntui vähän pettyneeltä siitä, että maalla ei ollutkaan totuttuja karvaisia kavereita, mutta neljässä ihmisessäkin oli tarpeeksi leikittäjää ja lenkittäjää.

Tai siis yksi lenkittäjä, koska kolme muuta olivat jonkinasteisessa flunssassa. Onneksi Pikokin oli vielä toipilas, joten mitään mahdottomia lenkkejä ei ollut tarpeen tehdä.

Piko nuuskimassa pälveä

Pälviä piti käydä huolellisesti nuuskimassa

Kevään merkkejä oli selvästi jo havaittavissa, metsästä löytyi selviä pälvipaikkoja. Kaupungissa kaikki oli lähtiessä vielä lumivaipan peitossa, paitsi parhaiten auratut tiet alkoivat olla kokonaan sulia. Maalla pienemmät tiet olivat ihastuttavasti jäässä, mutta auton tai koiran nelivedolla pärjäsi (kaksijalkaisilla olikin vähän vaikeaa). Vaikka lumessa onkin hyvä riehua, niin luulen, että Piko kyllä arvostaa suuresti lumen vaihtumista lämpöön – eipähän tarvitse kohta enää pukea takkia tai villapaitaa päälle ulos mennessä!

Pahojen henkien poissavustus

Pahojen henkien poissavustus

Lankalauantain iltana poltettiin pääsiäiskokko. Piko ei juuri kokosta ollut kiinnostunut, lähinnä keskittyi vastailemaan naapurin koirille, jotka jostain keksivät ruveta haukkumaan. Ihmeen voimakas ääni niinkin pienestä otuksesta lähti, onneksi ei hauku kotona, ainakaan sisällä. Kerrostalokoiran reviiri on selvästi hyvin rajoittunut, mutta maalla voi ruveta pullistelemaan, tai ainakin vastaamaan, jos joku huutelee hävyttömyyksiä vieraille tonteille. 😉

Aamulla ei suinkaan singota ulos, vaan jäädään emännän kainaloon torkkumaan

Aamulla ei suinkaan singota ulos, vaan jäädään emännän kainaloon torkkumaan

Pääsiäispäivänä ei tietenkään pidä herätä turhan hätäisesti, voi hyvin jäädä torkkumaan ja nauttimaan kevään orastavasta valosta. Pihakoirat tunnetusti toimivat aurinkoenergialla, eikä Piko ole mikään poikkeus. Piko ei kummemmin yrittänyt tunkea sänkyyn nukkumaan (paitsi viimeisenä yönä), mutta aamulla kyllä heti luvan saatuaan tassutteli viereen jatkamaan uniaan. Lauantaiaamuna tosin piti huikata neljästi, että sohvalla nukkunut otus tajusi saaneensa sänkyluvan. Viimeisenä yönä ei sitten turhia lupia kyseltykään, vaan koira löytyi aamulla omistajien välistä… no, mökillä on vähän eri säännöt kuin kaupungissa, niin ihmisille kuin koirillekin.

Viestintä on koiran vahva laji, tarkoitus ei jää epäselväksi...

Viestintä on koiran vahva laji, tarkoitus ei jää epäselväksi…

Piko on osoittanut olevansa hyvä vääntämään asioita rautalangasta. Pienet vihjailut uloslähtöhaluista ovat kyllä kohteliaita ja äänettömiä, mutteivät jätä hirveästi sijaa ylimääräiselle arvailulle. Maalla olo onkin varsinaista luksusta, kun pääsee ulos monta kertaa päivässä vähän vieraaseen, hajuja täynnä olevaan metsään, jonka kaikkia reittejä ei vielä ole koluttu.

Piko pälvessä

Tässä ei varpaat jäädy…

Pienen koiran on tärkeä saada kompensoitua kokoaan sillä, että pääsee mahdollisimman ylös. Ja mukavasti löytyi paljasta maatakin jalkojen alle, ettei jalkojaan tarvitse jäädyttää lumessa.

Kaikki kiva loppuu aikanaan, ja toisen pääsiäispäivän aamu koitti aivan liian varhain. Aikaisen kaupunkiinpaluun syy tosin ei ollut paluuruuhkan välttäminen (vaikka siinäkin onnistuttiin erittäin hyvin), vaan se, että kummityttö vanhempineen tuli käymään, kun olimme hänen syntymäpäivänsä joutuneet jättämään väliin sairaanaolon takia. Opimme muunmuassa, että kaikki pienet, laikukkaat, luppakorvaiset koirat ovat ”Piko-koiria” – neiti E tunnisti kahden elinvuoden tuomalla itsevarmuudella seinällä olleesta pihakoirayhdistyksen kalenterista kyllä kuukauden pihiksen rodun aivan oikein. Nuorisolla synkkasi oikeinkin hyvin, vaikka Pikon innokkuus välillä vähän ujostutti. Toisaalta onhan pienikin koira kaksivuotiaan näkökulmasta aika iso.

Koiran lopulliseksi väsytykseksi käytiin tutustumassa Cafe Caruseliin, jonne myös koirat ovat tervetulleita (kahvilasaliin sisällekin). Koiraystävällisyydestä kertoo jo paikan ovella oleva koiraetiketti, jonka mukaan mm. ”toisin kuin ihmisasiakkaittemme, koirien on sallittua ja jopa suotavaa makoilla lattialla”. Kauniin sään ja vapaapäivän kunniaksi väkeä oli kuin pipoa, mutta onneksi pienen odottelun jälkeen päästiin rauhalliseen nurkkapöytään, josta oli Pikolle hyvät näkymät ulos ja jossa isäntä saattoi rauhassa keskittyä vaihtamaan koulukaverin kanssa kuulumisia. Ilmeisesti reissu oli pienelle koiralle rankka, koska loppupäivästä Piko on keskittynyt pötköttämään (ja kuorsaamaan) sohvalla. Sekä koira että ihmiset ovat siis ladanneet sopivasti energiaa taas uuteen työ-, opiskelu- ja toipumisviikkoon.