Rotuyhdistyksen 10-vuotisjuhlanäyttely

Pihakoiraharrastajien yhdistys Suomen Tanskalais-Ruotsalaiset Pihakoirat ry juhli kymmenvuotista taivaltaan 27.7. järjestetyssä näyttelyssä. Varsinaisesti näyttely oli vaan hyvä alibi sille, että pihakoirat ja -harrastajat kerääntyivät Virttaan työväentalolle viettämään kaunista kesäpäivää. Koska kyseessä ei ollut virallinen näyttely, niin myös ”kelvottomat” yksilöt, kuten kastroidut urokset, saivat osallistua.

Kesäisenä perjantaina pakkasimme siis autoon itsemme, koiran, tavarat, noukimme matkan varrelta Nera-pihiksen emäntineen ja suuntasimme kohti Kanta-Hämettä. Kauppaan ehdittiin perinteisesti hyvissä ajoin, eli ainakin varttia ennen sulkemisaikaa, mutta kaikki tarvittava saatiin mukaan. Perillä koirat pääsivät puutarhaan riehumaan pahimpia höyryjä pois, naisväki jäi purkamaan kauppakasseja ja laittamaan ruokaa ja Timo vipattiin pihalle huolehtimaan halonhakkuusta ja muurikkapannun lämmitämisestä. Koirat eivät onneksi tulesta olleet kiinnostuneita, mutta lettujen alkaessa hiljalleen valmistua mielenkiinto kasvoi – ”lettujen vahtiminen” tarkoittikin, että valmiita lettuja pitää vahtia ahnailta kuonoilta, ei niinkään paistumisasteen tarkkailua…

Iltapalaa paistelemassa

Lopulta itse kukin malttoi rauhoittua nukkumaan – ja hyvä niin, koska seuraavan päivän herätys oli oleva ainakin kesälomalaiselle varhainen… Koiria se ei tuntunut suuresti häiritsevän, olihan heti oven takana puutarha ja metsä täynnä hajuja, joihin käydä tutustumassa, ja toki koirakaveri, jonka kanssa nujata ulkona tai sitten sisällä.

Näyttelyaamuna Pikossa ja Nerassa riitti virtaa, esimerkiksi rotan kanssa rehaamiselle

Virttaan perinteisen punaisella työväentalolla odottivat tehokkaasta ja pitkällemietitystä organisoinnista kielivät järjestelyt. Perinteisen näyttelyjärjestyksen mukaan urokset arvosteltiin kokonaisuudessaan ennen narttuja, ja nuortenluokka, johon Pikokin noin viikon marginaalilla pääsi, arvosteltiin kolmantena heti pentu- ja junioriurosten jälkeen. Näyttely oli Pikolle ensimmäinen koskaan, handlerillekin ylipäätään minään koiranäyttelynä toinen ja ensimmäinen handlaus. Pikaiset näyttelytreenit lainatulla näyttelyhihnalla ja kehään, ei tätä niin vakavasti pitänyt ottaa – olimme jo henkisesti tuominneet Pikon vähän huonosti rotumääritelmään istuvaksi, joten eipä sillä niin väliä, miten kehässä esiintyy… Piko esiintyi yllättävän hyvin, pysyi paikallaan tarvittaessa ja kiersi kehää sivistyneesti. Olimme vielä aakkosjärjestyksen suopeuden armosta ensimmäisenä, joten pääsin valitsemaan juuri Pikon esittelyyn sopivan harppomisvauhdin.

Ensimmäisiä kierroksia kehässä, ei ollut ruuhkaa…

Pöydällä otus käyttäytyi hienosti ja antoi rauhallisesti tuomarin tarkastella itseään.

Tuomarin arvostelupöydällä

Muutaman kolmion ja eestaasjuoksun jälkeen tuomari saneli arvostelun, jossa vilahti ”Excellent” eli korkein mahdollinen arvostelu. Jäimme siis kehään odottamaan kilpailuluokkaa. Kilpailuluokan kehänkiertämisten jälkeen hämmästys olikin melkoinen, kun tuomari ilmoitti meidän olevan jo valmiiksi oikeassa kohtaa tuloslistaa eli ensimmäisenä, ja ansainneemme vielä SA-maininnan (sertifikaatin arvoinen) – tuosta ruusuke ja toimitsija, antakaapa se palkintosäkki.

NUK1 ERI SA palkintosaalis

Siis hetkinen, eihän meillä pitänyt olla mikään näyttelykoira…? Keräsimme saaliin mukanamme kehästä ja jäimme siis odottamaan muitten urosluokkien jälkeistä paras uros -kehää. Sieltä lähdimmekin sitten ensimmäisten joukossa pois, mutta silti kävi ajatus mielessä, että olisihan tuosta liian pitkäkarvaistesta ja vähän kippurahäntäisestä koirasta ehkä sittenkin ollut näyttelykoiraksi – täysin turhaa spekulointia kyllä sikälikin, että kenelläpä oikeastaan olisi ollut aikaa reissata näyttelyissä otuksen kanssa.

Koirien lisäksi myöskin Kameroita oli saapunut paikalle runsaasti.

Loppupäivästä ei mitään varsinaista ohjelmaa ollut ennen näyttelyn loppumista, mutta aika kului kuin siivillä muiden koiraihmisten kanssa jutellessa sekä koiria katsellessa ja silitellessä. Piko oli ilmeisesti saanut jo tarpeeksi actionia ja sosiaalisuutta, koskapa pysyi sangen rauhallisesti varjoisassa häkissään. Alkoi päivän mittaan muiltakin pihiksiltä virta loppua kesken…

Iltapäivällä Pulmukin rauhoittui.

Näyttelyn päätyttyä osa vieraista lähti ajamaan letkassa Alastaron moottiriradan takana olevalle hiekkakuopalle uittamaan itseään ja koiriaan. Jotkin pihikset syöksyivät vettä nähdessään suoraan järveen, Piko taas tapansa mukaan kävi vähän kastelemassa varpaitaan ja näytti esim. keppiä heitettäessä siltä, että hänhän ei tuohon temppuun mene, hakekoot joku muu kepin vedestä.
Jäähdyttelyn jälkeen suunnaksi otettiin erään järjestäjän kotitila ja vapaamuotoinen illanvietto. Koirat malttoivat jo ottaa rauhallisesti, mutta hetkittäin riitti vielä menoakin.

Illanvietossa ramaisi jo

Harkinta – vedessä voisi olla kivaa…

Harkinta – Hippu tietää, että vedestä ei toisaalta pääse omin avuin enää pois…

Lilli ja Piko hippasilla

Illalla mietittiin, miksi väsyttää – niin miksiköhän, kun välissä oltiin oltu 14 tuntia menossa. Piko ei juuri väsymystään peitellyt, vaikka vielä vähän jaksoi ihmetellä, että mitä isäntä kameransa kanssa puuhaa.

Väsy

Advertisement

Kesäistä kisailua

Kesäkuun toisena viikonloppuna Hyvinkään vinttikoiraradalla järjestettiin hengeltään suurelta osin leikkimielinen RotuRace-juoksukilpailu. Piko osallistui minisarjaan nuorten pihisurosten joukkueessa ”Pihispahikset” (sijoitus 9/43) ja oli hienosti oman nelikkonsa toinen sekä mini-luokan yksilösuorituksista sijalla 24/172. Emme ole olleet aiemmin radalla juoksemassa, mutta hyvin Piko vieheen perään ja omistajia kohti lähti – melkein useammankin kerran, koska ajanotossa oli jotain teknisiä haasteita ja jouduimme odottamaan kalkkiviivoilla lähtölupaa, koiran ollessa jo täydessä valmiudessa ja täpinöissä. Luvan saatuaan Piko singahti matkaan kuin raketti, mutta hämmästykseksemme vaihtoi nätisti keskittymisensä heiluvasta vieheestä emännän kädessä maalilinjan takana olleeseen omaan karvaleluunsa (kuten toivoimme, muttemme hirvittävän luottavaisin mielin). Pikon jäljiltä viehettä ei siis tarvinnut lahjoa pois koiralta, monen muun mielestä viehe olisi ensin pitänyt saada tappaa ja sitten viedä jonnekin turvaan mutustettavaksi.

Hauskaa oli, vaikka aikaa menikin aika monta tuntia enemmän kuin olimme ajatelleet… Päivän hymyä tarjosivat muut ihanat pihikset sekä yhden schipperke-joukkueen vaaleanpunaiset pitsitutut. Ja Pikon mielestä, itse juoksemisen lisäksi, oli aivan huippua tavata sekä vanhoja pihakoiratuttavuuksia (etenkin iki-ihana riehukaveri Nera!) että uusia kavereita, kuten vähän nuorempi Oliver-sälli Tampereelta nääs. Isäntä unohti ansiokkaasti kameransa kotiin, joten omia kuvia tapahtumasta ei ole, mutta tilanteen pelasti Joonas Viitanen, jonka rata- ja maalilinjakuvat olivat täynnä vikkeliä pihiksiä:

Piko nappaamassa palkintoaan maalilinjalla ansiokkaan vieheenjahtauksen jälkeen. Kuva © Joonas Viitanen, julkaistu luvalla.

Agilityssä on selvästi tapahtunut edistystä sekä koiralla että ohjaajilla. Ohjaajat ovat treenanneet lähetystä, valssia ja vauhtivalssia sekä luottamusta siihen, että kyllä se koira sieltä takaviistosta tulee. Muutenkin suurin osa haasteista on selvästi sitä, että ohjaaja näyttää koiralle ihan jotain muuta kuin ajatteli tai oli tarkoitus, Satu on onneksi todella hyvä avaamaan sitä, miten koira ohjaajaa lukee. Viime kerralla aiheena oli ”layering” eli kerrostaminen, ts. koiran ja ohjaajan välissä on este, jota koiran ei ole tarkoitus suorittaa. Viikon työputken ja viiden tunnin junamatkaa jäljiltäkin pöllämystynyt ohjaaja sai Pikon menemään putken jälkeen vielä toiseen, vaikka ensimmäisen ja toisen putken välissä kulkiessaan koira olikin eri puolella puomiestettä kuin ohjaaja.

Yksissä treeneissä jopa muistin, että taskussa on vartavasten mukaan otettu kamera, ja sillä voisi kotiharjoittelun hepottamiseksi ja virheiden havaitsemiseksi vaikka joskus käyttääkin:

Piko vaikutti taas kerran nauttivan treeneistä, halliin sisään päästessään ylsi hinnasta huolimatta lähellä olleelle kontaktiesteelle ja alkoi heti tarjota kontaktia (takamus esteellä, etutassut maassa) – meno oli selvä, ”katsokaa kuinka hienosti minä tämän osaan, saako jo namia?” Keppejäkin on treenattu helpotettuina versioina ja muovisilla karilla, jotka ohjaavat koiraa oikeaan suoritukseen. Kun vielä ohjauskuviot saisi kuntoon (valssit, sokkaukset, jaakotukset, seuraavan esteen osoittamisen jne) saisi kuntoon, niin voisi harkita jo jotain kisojakin – ajatus jännittää, mutta ainakin nyt tuntuu siltä, että Pikosta saisi kisakoiran aivan järjellisellä määrällä työtä. Saapi nähdä 🙂

Agilitya, hakua, äitienpäivä ja temppuja!

Tentit on vähän puskenut päälle tän toukokuun aikana ja ollu aika stressaavaa ja ihan kaikesta ei kyllä kunnialla selvitty Mutta modernin kemian tentti tuntu menevän varsin hyvin, mikä on kiva koska se on kuitenkin sitä mikä mua eniten kiinnostaa 🙂 Myös mun ”elämäntaparemontti” on edistynyt varsin hyvin, ja tuntuu että se hetken ehkä kadoksissa ollut liikunnan ilo on taas löytynyt (vaikka ei mikään ihme että se katosi kun kunto tippui kilpparin takia nollaan). Oon lisännyt tuohon sivuun (tai mobiililaitteilla taitaa löytyä tuolta jostain alta) tuollaisen tickerin, mistä voi seurata miten edistyn 🙂

Sitten koirajuttuihin 🙂 7.5 alko tosiaan agility Satu Hillin opissa ja on kyllä ollut aivan mahtavaa, koska nyt tuntuu että meille selkeästi kerrotaan mitä tehdään, miksi tehdään, miten tehdään ja kuinka tästä jatketaan 🙂 Keinun alkeisharjoittelu on tullut uutena juttuna ja lisäksi jatketaan puomin kontakteja ja ollaan opetettu putkea uudelleen niin, että koira tietää mitä se tarkoittaa eikä vain mene putkeen meidän ohjaavan liikkeen mukana vaan koiran voi lähettää putkeen kauempaakin. Aika pitkiä (ainakin meidän mittapuulla) ratojakin ollaan päästy tekemään; viimeksi oli hyppy, hyppy, valssilla putkeen, käännös pituudelle, rengas ja ristiaskelkäännös hieman linjalta poissa olevalle putkelle. Alla vielä hieno piirros radasta ^^.

Omavuorolla lauantaisin toinen meistä on treenannut samat jutut kun mitä toinen treenasi tiistaina Sadun opissa. Viimeksi Timo tosin oli kuorokeikalla Dublinissa, joten minä sain tehdä tuplatreenin ristiaskelista 🙂 Naapurin keskarivillis Oona treenailee meidän kanssa lauantaisin agilityn alkeita ja meni hienosti putkea ja estettä eilen ja selvästi tykkää lajista 🙂 Ensi viikolla voisi koittaa saada videota meidän kaikkien touhuista niin näette miten Piko on edistynyt siihen edelliseen videoon nähden 😛

Keskiviikkona 8.5 Piko aiheutti mulle vähän sydämentykytyksiä lähtemällä Lehtisaaressa lenkillä oltaessa jäniksen perään. Piko kulkee vapaana nykyään varsin nätisti, ja juostaan usein niin että Piko on vapaana, mutta nenän edestä lähtevä jänis oli vastustamaton. Timon kanssa Piko on pari kertaa aikaisemminkin lähtenyt, mutta tullut aika nopeasti takaisin. Nyt kuitenkin sain vihellellä ja etsiskellä kaveria aika kauan, koska jänis oli näyttänyt lähtevän aika suoraviivaisesti eteenpäin, joten kuljin polkua pitkin eteenpäin, mutta ilmeisesti Piko ja pupu olivat jossain vaiheessa kääntyneet metsässä takaisinpäin… Lopulta kysyin yhdeltä koiranulkoiluttajalta ja hän sanoi nähneensä hihnattoman pienen koiran kahden naisen seurassa Lehtisaaren uimarannalla. He olivat sitten soitelleet mulle ja Timolle, mutta mulla ei tietenkään ollut puhelinta messissä -_-. Piko oli ilmeisesti tullut kalliolta alas rantaan polulle, missä oli tavannut naiset ja ollut ilmeisesti sen näköinen että ”help me, please” ^^ Fiksu koira… Tosin luulen, että jos Piko ei olisi törmännyt kehenkään niin se olisi jolkotellut polkua pitkin sinne mistä se lähti ja jossa minä sitä viheltelin 😛 Joka tapauksessa olen hyvin kiitollinen näille naisille kun ottivat Pikon hoiviinsa ja odottivat kunnes löysin sen. 🙂 Vapaana juoksua me ei kyllä olla lopetettu, mutta koitan vahtia entistä tarkemmin, että nään jäniksen ensin ja saan Pikon ajoissa kiinni. Lisäksi ideana olisi ohjata saalisviettiä huippukivaan uuteen leluun, jonka jahtaamisesta toivottavasti tulisi kivempaa jolloin juuri ennen koiran lähtöä jäniksen perään voisin huutaa ”lelu” tai ”play” tms. ja Piko kiinnostuisikin enemmän minusta ja lelusta. David Ryanilla on erinomainen artikkeli aiheesta sivuillaan ja myös kirja jonka voi ostaa muutamalla eurolla, jos jotakuta kiinnostaa. 🙂

Helatorstaina oli hakutreenit ja oli taas kivaa istuskella metsässä ja odottaa, että koska ne löytää. 😛 Nera yllätti mut kiipeämällä kiven päälle, jonka takana olin piilossa ja ilmestymällä yhtäkkiä pääni päälle ^^ Pikolla tuntui olevan kivaa ja se näytti muistavan jutun edellisestä kerrasta ja löysi kaikki ”eksyneet” pikavauhtia, hyvä Piko! 🙂 Lopuksi mentiin läheiseen koirapuistoon vähän leikkimään ja oli ihanan lämmintä ja selkeästi KESÄ tulee! Eilenkin hehkutin kun voi mennä iltapisulle Pikon kanssa hupparissa ja sandaaleilla eikä jäädy ❤

Äitienpäiväksi minä ja Piko ajettiin maalle ja käytiin moikkaamassa mummua Humppilassa sekä kerättiin valkovuokkoja äidille su aamuna 🙂 Pikosta oli otettu lauantaiaamuna ennen agilitya hieno kuva valkovuokkojen keskellä, josta Timo meni ja teetti kortin, kiitos kulta! 🙂 Maalla käytiin metsässä ja hengailtiin (ja syötiin hyvin :P). Metsässä Piko kiipesi vähän avustettuna kanssani isolle kivelle ja Chilikin olisi halunnut, mutta ei raukka päässyt. 😛 Muuten Chili, Unna ja Piko ottivat aika iisisti ja aikuismaisesti, eivätkä edes ihan hirveästi leikkineet… Onko Pikosta tullut sivistyneesti käyttäytyvä "aikuinen" koira??! 0.o

Tässä pari kuvaa Pikosta ja Ristosta 🙂

Loppuun vielä ajattelin tehdä tälläisen ”temppuvideon”, jossa käydään läpi Pikon osaamia temppuja. Pihakoirasivulla Fb:ssä oli linkki hauskaan temppuvideoon niin ajattelin tehdä samanlaisen ja sitten myöhemmin opettaa lisää temppuja/parantaa vanhoja ja katsoa miten ollaan edistytty 🙂