Joulu, <3 ja lopultakin oikea talvi

Joulu vietettiin Timon porukoiden mukana Madeiralla, ja oli kyllä upea reissu hurjine maisemineen. Kohokohta oli kuitenkin ihana kosinta rantabulevardilla tähtiä katsellessa ❤ Meillä oli todistajanakin paikallinen kulkukoira (ihan hyvinvoivan näköinen), joka piti meistä kovasti ja kääriytyi kerälle Timon jalkoihin kun istuskeltiin penkillä 🙂 Mutta niin, häät olisi suunnitelmissa 2015 kesällä, joten niistäkin täällä varmaan tulen jonkin verran pulisemaan vaikka pääasiassa koira-aiheisena tämä blogi pysyykin.

Todistajana toiminut kulkukoira

Todistajana toiminut kulkukoira

Piko vietti joulun mun porukoiden luona maalla Chilin, Unnan ja Zinnan seurassa eli menoa ja vilskettä on siellä riittänyt ja Skypessä meille näytettiin hyvin väsynyttä pihakoiraa joka juuri ja juuri avasi silmänsä kun kuuli äänemme iPadista. Sitten se totesi että taas mua yritetään huijata, ei ne täällä oikeesti oo ja jatkoi uniaan 😀 Riemu oli kuitenkin ylimmillään kun saavuimme Uuden Vuoden jälkeisenä viikonloppuna maalle, koska Timo oli menossa Suomen Tanskalais-Ruotsalaisen Pihakoira yhdistyksen hallituksenvaihtoon Forssaan. Pieni koira änkesi itseään isompien välistä moikkaamaan meitä ja hännänheiluttamisesta ei meinannut tulla loppua 🙂 Äiti oli myös tehnyt meille ihanan kihlajaiskakun ja riisipuuroa ❤

Arki tuntui alkavan ihan liian pian ja ankea sateinen sää ei ainakaan parantanut mielialaa… Tässä pitäisi saada valmiiksi kandi ja selvitä tämän jakson kursseista. Sain onneksi jo ennen matkaa lääkäriltä liothyronin lääkettä kilpparin vajaatoimintaan ja se on ainakin toistaiseksi tuntunut toimivan, ja on ihana huomata että kuntokin on palannut ja jaksoin kavuta ja kiivetä Pico Ruivon huipulle ilman läkähtymistä 😛 Toivottavasti tämä myös jatkuu koska maaliskuun lopussa tämä tyttö lähtee JAPANIIN VAIHTOON! 😀

Byrokratiaa on siis pyöritelty ja lomakkeita on täytetty ja nyt odotellaan Kanazawan yliopistolta tarvittavia papereita viisumin hakuun. Myös miljoona muuta asiaa pitäisi varmaan hoitaa näiden 2 & 1/2 kuukauden aikana mitä tässä on jäljellä… Rokotukset sain onneksi jo eilen alkuun, kuukauden päästä uudestaan pistoksille… Jännittää jo jonkin verran ja kauhistelen miten pärjään 5 kk ilman Timoa ja Pikoa! 😕 Kanjejakin pitäisi opiskella… 😛 Noh, eiköhän nämä tästä lutviudu. Japanissa ajattelin sitten pitää jonkinnäköistä linkin takana olevaa videoblogia, kun siellä tuskin on hirveästi aikaa kirjoitella blogia. Linkki varmaan tulee sitten facebookiin… 🙂

Mutta noin viikko sitten sää suvaitsi lopultakin muuttua ja nyt on nautittu aurinkoisista talvipäivistä 🙂 Kuvat puhukoon puolestaan:

wpid-20140113_140428.jpg
wpid-20140117_142939.jpgwpid-20140117_143758.jpgwpid-20140117_143914.jpg

Uskaltauduttiin muiden jälkiä seuraten jo jäällekin :)

Uskaltauduttiin muiden jälkiä seuraten jo jäällekin 🙂

Jäällä oli vain ohut puuterilumikerros ja Piko aiheutti liukastelullaan hauskoja jälkiä :P

Jäällä oli vain ohut puuterilumikerros ja Piko aiheutti liukastelullaan hauskoja jälkiä 😛

Rotuyhdistyksen 10-vuotisjuhlanäyttely

Pihakoiraharrastajien yhdistys Suomen Tanskalais-Ruotsalaiset Pihakoirat ry juhli kymmenvuotista taivaltaan 27.7. järjestetyssä näyttelyssä. Varsinaisesti näyttely oli vaan hyvä alibi sille, että pihakoirat ja -harrastajat kerääntyivät Virttaan työväentalolle viettämään kaunista kesäpäivää. Koska kyseessä ei ollut virallinen näyttely, niin myös ”kelvottomat” yksilöt, kuten kastroidut urokset, saivat osallistua.

Kesäisenä perjantaina pakkasimme siis autoon itsemme, koiran, tavarat, noukimme matkan varrelta Nera-pihiksen emäntineen ja suuntasimme kohti Kanta-Hämettä. Kauppaan ehdittiin perinteisesti hyvissä ajoin, eli ainakin varttia ennen sulkemisaikaa, mutta kaikki tarvittava saatiin mukaan. Perillä koirat pääsivät puutarhaan riehumaan pahimpia höyryjä pois, naisväki jäi purkamaan kauppakasseja ja laittamaan ruokaa ja Timo vipattiin pihalle huolehtimaan halonhakkuusta ja muurikkapannun lämmitämisestä. Koirat eivät onneksi tulesta olleet kiinnostuneita, mutta lettujen alkaessa hiljalleen valmistua mielenkiinto kasvoi – ”lettujen vahtiminen” tarkoittikin, että valmiita lettuja pitää vahtia ahnailta kuonoilta, ei niinkään paistumisasteen tarkkailua…

Lettu paistumassa muurikalla ulkotakassa

Iltapalaa paistelemassa

Lopulta itse kukin malttoi rauhoittua nukkumaan – ja hyvä niin, koska seuraavan päivän herätys oli oleva ainakin kesälomalaiselle varhainen… Koiria se ei tuntunut suuresti häiritsevän, olihan heti oven takana puutarha ja metsä täynnä hajuja, joihin käydä tutustumassa, ja toki koirakaveri, jonka kanssa nujata ulkona tai sitten sisällä.

Näyttelyaamuna Pikossa ja Nerassa riitti virtaa, esimerkiksi rotan kanssa rehaamiselle

Näyttelyaamuna Pikossa ja Nerassa riitti virtaa, esimerkiksi rotan kanssa rehaamiselle

Virttaan perinteisen punaisella työväentalolla odottivat tehokkaasta ja pitkällemietitystä organisoinnista kielivät järjestelyt. Perinteisen näyttelyjärjestyksen mukaan urokset arvosteltiin kokonaisuudessaan ennen narttuja, ja nuortenluokka, johon Pikokin noin viikon marginaalilla pääsi, arvosteltiin kolmantena heti pentu- ja junioriurosten jälkeen. Näyttely oli Pikolle ensimmäinen koskaan, handlerillekin ylipäätään minään koiranäyttelynä toinen ja ensimmäinen handlaus. Pikaiset näyttelytreenit lainatulla näyttelyhihnalla ja kehään, ei tätä niin vakavasti pitänyt ottaa – olimme jo henkisesti tuominneet Pikon vähän huonosti rotumääritelmään istuvaksi, joten eipä sillä niin väliä, miten kehässä esiintyy… Piko esiintyi yllättävän hyvin, pysyi paikallaan tarvittaessa ja kiersi kehää sivistyneesti. Olimme vielä aakkosjärjestyksen suopeuden armosta ensimmäisenä, joten pääsin valitsemaan juuri Pikon esittelyyn sopivan harppomisvauhdin.

Ensimmäisiä kierroksia kehässä, ei ollut ruuhkaa...

Ensimmäisiä kierroksia kehässä, ei ollut ruuhkaa…

Pöydällä otus käyttäytyi hienosti ja antoi rauhallisesti tuomarin tarkastella itseään.

Tuomarin arvostelupöydällä

Tuomarin arvostelupöydällä

Muutaman kolmion ja eestaasjuoksun jälkeen tuomari saneli arvostelun, jossa vilahti ”Excellent” eli korkein mahdollinen arvostelu. Jäimme siis kehään odottamaan kilpailuluokkaa. Kilpailuluokan kehänkiertämisten jälkeen hämmästys olikin melkoinen, kun tuomari ilmoitti meidän olevan jo valmiiksi oikeassa kohtaa tuloslistaa eli ensimmäisenä, ja ansainneemme vielä SA-maininnan (sertifikaatin arvoinen) – tuosta ruusuke ja toimitsija, antakaapa se palkintosäkki.

NUK1 ERI SA palkintosaalis

NUK1 ERI SA palkintosaalis

Siis hetkinen, eihän meillä pitänyt olla mikään näyttelykoira…? Keräsimme saaliin mukanamme kehästä ja jäimme siis odottamaan muitten urosluokkien jälkeistä paras uros -kehää. Sieltä lähdimmekin sitten ensimmäisten joukossa pois, mutta silti kävi ajatus mielessä, että olisihan tuosta liian pitkäkarvaistesta ja vähän kippurahäntäisestä koirasta ehkä sittenkin ollut näyttelykoiraksi – täysin turhaa spekulointia kyllä sikälikin, että kenelläpä oikeastaan olisi ollut aikaa reissata näyttelyissä otuksen kanssa.

Koirien lisäksi myöskin Kameroita oli saapunut paikalle runsaasti.

Koirien lisäksi myöskin Kameroita oli saapunut paikalle runsaasti.

Loppupäivästä ei mitään varsinaista ohjelmaa ollut ennen näyttelyn loppumista, mutta aika kului kuin siivillä muiden koiraihmisten kanssa jutellessa sekä koiria katsellessa ja silitellessä. Piko oli ilmeisesti saanut jo tarpeeksi actionia ja sosiaalisuutta, koskapa pysyi sangen rauhallisesti varjoisassa häkissään. Alkoi päivän mittaan muiltakin pihiksiltä virta loppua kesken…

Iltapäivällä Pulmukin rauhoittui.

Iltapäivällä Pulmukin rauhoittui.

Näyttelyn päätyttyä osa vieraista lähti ajamaan letkassa Alastaron moottiriradan takana olevalle hiekkakuopalle uittamaan itseään ja koiriaan. Jotkin pihikset syöksyivät vettä nähdessään suoraan järveen, Piko taas tapansa mukaan kävi vähän kastelemassa varpaitaan ja näytti esim. keppiä heitettäessä siltä, että hänhän ei tuohon temppuun mene, hakekoot joku muu kepin vedestä.
Jäähdyttelyn jälkeen suunnaksi otettiin erään järjestäjän kotitila ja vapaamuotoinen illanvietto. Koirat malttoivat jo ottaa rauhallisesti, mutta hetkittäin riitti vielä menoakin.

Illanvietossa ramaisi jo

Illanvietossa ramaisi jo

Harkinta

Harkinta – vedessä voisi olla kivaa…

Harkinta 2

Harkinta – Hippu tietää, että vedestä ei toisaalta pääse omin avuin enää pois…

Lilli ja Piko hippasilla

Lilli ja Piko hippasilla

Illalla mietittiin, miksi väsyttää – niin miksiköhän, kun välissä oltiin oltu 14 tuntia menossa. Piko ei juuri väsymystään peitellyt, vaikka vielä vähän jaksoi ihmetellä, että mitä isäntä kameransa kanssa puuhaa.

Väsy

Väsy

Pääsiäinen

Pihakoira punaisen tuvan pihassa

Pihakoira elementissään – punaisen tuvan pihassa

Pääsiäinen oli ja meni rauhallisissa merkeissä. Maalle päästiin pitkänperjantain iltana, ja toisen pääsiäispäivän aamuna ajeltiin pois, jotta ehdittiin tapaamaan kummityttöä. Piko tuntui vähän pettyneeltä siitä, että maalla ei ollutkaan totuttuja karvaisia kavereita, mutta neljässä ihmisessäkin oli tarpeeksi leikittäjää ja lenkittäjää.

Tai siis yksi lenkittäjä, koska kolme muuta olivat jonkinasteisessa flunssassa. Onneksi Pikokin oli vielä toipilas, joten mitään mahdottomia lenkkejä ei ollut tarpeen tehdä.

Piko nuuskimassa pälveä

Pälviä piti käydä huolellisesti nuuskimassa

Kevään merkkejä oli selvästi jo havaittavissa, metsästä löytyi selviä pälvipaikkoja. Kaupungissa kaikki oli lähtiessä vielä lumivaipan peitossa, paitsi parhaiten auratut tiet alkoivat olla kokonaan sulia. Maalla pienemmät tiet olivat ihastuttavasti jäässä, mutta auton tai koiran nelivedolla pärjäsi (kaksijalkaisilla olikin vähän vaikeaa). Vaikka lumessa onkin hyvä riehua, niin luulen, että Piko kyllä arvostaa suuresti lumen vaihtumista lämpöön – eipähän tarvitse kohta enää pukea takkia tai villapaitaa päälle ulos mennessä!

Pahojen henkien poissavustus

Pahojen henkien poissavustus

Lankalauantain iltana poltettiin pääsiäiskokko. Piko ei juuri kokosta ollut kiinnostunut, lähinnä keskittyi vastailemaan naapurin koirille, jotka jostain keksivät ruveta haukkumaan. Ihmeen voimakas ääni niinkin pienestä otuksesta lähti, onneksi ei hauku kotona, ainakaan sisällä. Kerrostalokoiran reviiri on selvästi hyvin rajoittunut, mutta maalla voi ruveta pullistelemaan, tai ainakin vastaamaan, jos joku huutelee hävyttömyyksiä vieraille tonteille. 😉

Aamulla ei suinkaan singota ulos, vaan jäädään emännän kainaloon torkkumaan

Aamulla ei suinkaan singota ulos, vaan jäädään emännän kainaloon torkkumaan

Pääsiäispäivänä ei tietenkään pidä herätä turhan hätäisesti, voi hyvin jäädä torkkumaan ja nauttimaan kevään orastavasta valosta. Pihakoirat tunnetusti toimivat aurinkoenergialla, eikä Piko ole mikään poikkeus. Piko ei kummemmin yrittänyt tunkea sänkyyn nukkumaan (paitsi viimeisenä yönä), mutta aamulla kyllä heti luvan saatuaan tassutteli viereen jatkamaan uniaan. Lauantaiaamuna tosin piti huikata neljästi, että sohvalla nukkunut otus tajusi saaneensa sänkyluvan. Viimeisenä yönä ei sitten turhia lupia kyseltykään, vaan koira löytyi aamulla omistajien välistä… no, mökillä on vähän eri säännöt kuin kaupungissa, niin ihmisille kuin koirillekin.

Viestintä on koiran vahva laji, tarkoitus ei jää epäselväksi...

Viestintä on koiran vahva laji, tarkoitus ei jää epäselväksi…

Piko on osoittanut olevansa hyvä vääntämään asioita rautalangasta. Pienet vihjailut uloslähtöhaluista ovat kyllä kohteliaita ja äänettömiä, mutteivät jätä hirveästi sijaa ylimääräiselle arvailulle. Maalla olo onkin varsinaista luksusta, kun pääsee ulos monta kertaa päivässä vähän vieraaseen, hajuja täynnä olevaan metsään, jonka kaikkia reittejä ei vielä ole koluttu.

Piko pälvessä

Tässä ei varpaat jäädy…

Pienen koiran on tärkeä saada kompensoitua kokoaan sillä, että pääsee mahdollisimman ylös. Ja mukavasti löytyi paljasta maatakin jalkojen alle, ettei jalkojaan tarvitse jäädyttää lumessa.

Kaikki kiva loppuu aikanaan, ja toisen pääsiäispäivän aamu koitti aivan liian varhain. Aikaisen kaupunkiinpaluun syy tosin ei ollut paluuruuhkan välttäminen (vaikka siinäkin onnistuttiin erittäin hyvin), vaan se, että kummityttö vanhempineen tuli käymään, kun olimme hänen syntymäpäivänsä joutuneet jättämään väliin sairaanaolon takia. Opimme muunmuassa, että kaikki pienet, laikukkaat, luppakorvaiset koirat ovat ”Piko-koiria” – neiti E tunnisti kahden elinvuoden tuomalla itsevarmuudella seinällä olleesta pihakoirayhdistyksen kalenterista kyllä kuukauden pihiksen rodun aivan oikein. Nuorisolla synkkasi oikeinkin hyvin, vaikka Pikon innokkuus välillä vähän ujostutti. Toisaalta onhan pienikin koira kaksivuotiaan näkökulmasta aika iso.

Koiran lopulliseksi väsytykseksi käytiin tutustumassa Cafe Caruseliin, jonne myös koirat ovat tervetulleita (kahvilasaliin sisällekin). Koiraystävällisyydestä kertoo jo paikan ovella oleva koiraetiketti, jonka mukaan mm. ”toisin kuin ihmisasiakkaittemme, koirien on sallittua ja jopa suotavaa makoilla lattialla”. Kauniin sään ja vapaapäivän kunniaksi väkeä oli kuin pipoa, mutta onneksi pienen odottelun jälkeen päästiin rauhalliseen nurkkapöytään, josta oli Pikolle hyvät näkymät ulos ja jossa isäntä saattoi rauhassa keskittyä vaihtamaan koulukaverin kanssa kuulumisia. Ilmeisesti reissu oli pienelle koiralle rankka, koska loppupäivästä Piko on keskittynyt pötköttämään (ja kuorsaamaan) sohvalla. Sekä koira että ihmiset ovat siis ladanneet sopivasti energiaa taas uuteen työ-, opiskelu- ja toipumisviikkoon.

Rokotus, pentutreffejä, koirakoulua ja juhliakin

Kuva

Toissaviikolla Piko sai siis ensimmäisen rokotteensa… meni taas enemmän aikaa kun piti, ennen kuin ehdin tänne kirjoittelemaan..:P Rokotus meni hyvin, Piko oli oikein hienosti tutkittavana ja mutusti tyytyväisenä kalkkunaa kun pistos laitettiin eikä näyttänyt edes huomaavan koko toimitusta 😀 Eli hyvin meni, parin viikon päästä sitten uudestaan…:)

Me oltiin vähän aikaa Pikon kanssa ihan kaksistaan, kun Timo lähti viikoksi (tuli kyllä käväsemään välissä kotona) Viroon tuomaroimaan Fysiikkaolympialaisia. Meni onneksi ihan hyvin ja tyyppi ei edes herätellyt mua öisin, aikasin taisi olla puol seiskan aikaan..:) Eli yöt menevät jo varsin hyvin kun minkäänlaista proteistoimista ei enää juurikaan ole illalla ja vinkumisesta tietää että on oikea hätä eikä vain haluta huomiota. Timoa tyyppi kyllä aina ulkoa sisääntullessa vähän etsiskeli ja iPadilla kun puhuttiin Skypen kautta niin tyyppi yritti kurkkia iPadin taakse että missä se on kun naama näkyy ja ääni kuuluu mutta miestä ei vaan ole missään…aww…:P Kun Timo sitten tuli kotiin niin oli ihana innostunut vinkuna ja hirveä hännänheilutus ja naamannuoleminen 😀

Pikku piraja

Ollaan matkusteltu junassa ja vähän kaikkialla että tottuu kaikkeen mahdolliseen, ja Piko matkustelee edelleenkin kivan rauhallisesti sylissä tai lattiallakin ollaan varsin rauhassa 🙂

Kaksi kertaa ollaan nyt myös käyty Koirakoulu Kontaktin Citykoira kurssilla Leppävaarassa ja meidän pieni on niin hieno 🙂 No eij, aika paljon on ollut sellaista mitä ollaa kotona jo treenattu, niin Piko on osannut hyvin. Mutta olin kyllä niin ylpeä Timosta ja Pikosta viimeksi kun osasivat niin hyvin, Piko hoksasi nopeasti uudempiakin juttuja ja Timo oli treenaamisesta ihanan innoissaan ja sai Pikon keskittymään hyvin 🙂 Viikonloppuna saatiinkin sitten omalle paikalle rauhottuminen hyötykäyttöön kun mentiin Timon mummun 90 v. juhliin ja Piko sai odottaa viltillään (varmuudeksi tuolin jalkaan sidottuna) sillä aikaa kun me syötiin… Aika hienosti pikkuinen malttoi odottaakin 🙂

Juhlissa oli myös pieni Sebastian-poika, joka koiriin tottuneena oli kiva leikkikaveri.

 

Pieni hölmö myös putosi vähän houkuteltuna vahingossa järveen kun kurkottikin liian pitkälle. En uskonut että kaveri olisi levänpalasen perässä kurkottanut niin pitkälle laiturilta, mutta sinne se plumpsahti… Toivottavasti ei syvästi järkyttynyt, varsinkin kun meni kierimään hiekassa ja piti viedä vielä uudestaan järveen, jotta saattoi viedä autoon,..:P

Ilmeestä näkee, ettei kaveri oikein arvostanut toista kylpyään…

Perjantaina oltiin taas isoilla pentutreffeillä Malminkartanossa ja paikalle saapui pihakoiratyttö Nera leikkikaveriksi 🙂 Pihiksillä oli selkeästi välillä aivan omaa kivaa, mihin muut kaverit eivät päässeet mukaan ^^

Nera pihakoiratyttö

”Hei, mitä sä teet??”

 

 

Pihiskivaa

 

 

Isompiakin kavereita löytyi…

 

Laaban shelttikin löytyi kiusittavaksi 😛

 

Pienempänä kaverina oli paikalla Nuka mäyris 🙂

 

Mukana menossa oli myös ällösöpö yhdeksänviikkoinen labbiksen pentu 🙂

 

Mun hieno mies 😀

Juhlien jälkeen lauantaina mentiin maalle, missä Chili, Unna ja pilkullinen kaveri olivat. Pilkkutyppi ja Piko löysivät yhteisen sävelen leikeissä, ilmeisesti pilkulliselle kaverille on tullut vähän järkeä päähän leikkien rajuudessa ja Pikolle kokoa sen verran lisää ettei ollut liian rajua menoa pienelle. 🙂

”Mähän pistän vaikka dalmatialaisenkin ketoon!”

 

Rauhassakin saattoi kaverin kanssa olla, vaikka häntä kuonon edessä houkuttelevasti olikin 😀

Sunnuntaina olikin sitten jännää kun mentiin Minkiölle höyryfestivaaleille ihmettelemään kaikenlaisia höyrykoneita ja ajeltiin höyrymuseojunalla Jokioisilta Humppilaan avolavalla. 🙂

 

 

Ihailijoitakin riitti, kuulemma oli tytön reissun kohokohta kun pääsi silittämään koiraa..:P

 

Väsynyttä matkustamista 😀

 

Oli hirveän kuuma päivä niin käytiin vähän vilvoittelemassa, mutta ei tää pihis oo ainakaan vielä hiffannut uimisen ihanuutta…

 

Festarihumu oli väsyttävää ja piti ottaa torkut kahvion pöydän luona..

Loppuun vielä pari kuvaa kotoa meidän aurinkoläikkäkoirasta, tyyppi kun hakeutuu välillä ulkonakin aurinkoläikkään ja on sitä mieltä, että mä jään tähän 😛

Aurinkoenergialla toimiva koira

Parveke on hyvä paikka järsiä luuta 🙂

 

Furminointi tekee gutaa 😀